12.2.2010

Töppöskaverit

Ensinnäkin kiitokset runsaista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Punainen setti on ollut käytössä ja todettu lämpimäksi nyt pakkasten jälleen kiristyttyä.

Pakkastalvi on myös korostanut laminaattilattiamme kylmyyttä. Kun vielä 1950-luvulla rakennettu kerrostalomme (parin vuoden takaisesta ikkuna- ja parvekeremontista huolimatta) vetää, pitää sisälläkin mielellään jotain villaista jalassa. Villasukkien vaihtoehdoksi huovutin itselleni töppöset Fritidsgarnista.

Tossut1
Huovutetut töppöset (Käspaikan ohjeella)
Lanka: Sandnes Fritidsgarn, n. 150 g
Puikot: 6,0 mm
Huovutus: kirjopesu 60 °C, linkous 800 kierrosta/minuutti

Testikäytössä tossut kuitenkin osoittautuivat huiman liukkaiksi sen laminaatin kanssa. Onneksi muistin saaneeni joululahjaksi Regian silittämällä kiinnitettäviä jarrutassuja:

Tossut2

Tassut kiinnittyivät suuremmitta ongelmitta, varsinkin sen jälkeen, kun uskalsin luottaa villan eristävään kykyyn eli ihan paljaalla kädellä tossun sisältä painoin kiinnityskohtaa silitysrautaa vasten. Silityslaudan päälle tossua ei nimittäin saanut niin sileäksi, että jarrutassu olisi joka kohdasta kiinnittynyt. Tassut ovat sopivan nahkeat olematta kuitenkaan tahmeita.

Mutta jos jollain (kuten tossulla) on tassut, niin täytyyhän sillä olla silmätkin!

Tossut3

Silmiä ostin pussillisen pari vuotta sitten Karnaluksista Tallinnassa käydessäni. Lasten askarteluihin, tiedättehän ;)

Vielä on jäänyt vähän epäselväksi, ovatko nämä kaverit pystyasennossa kulkevia hattivattien sukulaisia:

Tossut4

Vai pikemminkin mäyräkoirien tapaan maassa matavia otuksia:

Tossut5

Taitavat muuttaa muotoaan tilanteen mukaan - ja lämmittävät samalla jalkoja mukavasti!

6.2.2010

Langat on tehty neulottaviksi

Araucaniasetti2

Useampi vuosi sitten ostin Tampereella pidettäviltä Suomen Kädentaidot-messuilta kolme vyyhtiä pehmoista, paksua Araucanian Nature Woolia. Lankavarastojani järjestellessäni tulin siihen tulokseen, että ihanatkin langat on tehty neulottaviksi, mitäpä niitä hyllyssä hautomaan. Syntyi lämmin, viininpunainen setti.

MarioMyssy1
Lanka: Araucania Nature Wool Chunky (100 % villaa), n. 85 g
Puikot: 5,5 mm

Jatan MarioMyssy on jo klassikko, joten pitihän sitä kokeilla minunkin. Hiukseni ovat usein jonkinlaisella myttyrällä - tähän myssyyn mahtuu nutturakin. Kiva ja nopea malli neuloa, ja vaikka myssy muuten saattaisi vähän valua silmille, niin kerrankin rilleistä on iloa - sangat toimivat myssystopparina!

Lapaset1
Peukalokiilalliset peruslapaset
Lanka: Araucania Nature Wool Chunky (100 % villaa), n. 75 g
Puikot: 5,5 mm

Lapaset ovat ihan perusmallia. Peukaloista tuli aavistuksen turhan leveät ajatteluvirheen seurauksena, mutta menevät näinkin. Jos pakkaset uudestaan kiristyvät, niin näiden alle mahtuu hyvin toinen lapanen sisään lämmikkeeksi.

Nappikaulaliina1
Nappikaulaliina
Lanka: Araucania Nature Wool Chunky (100 % villaa), n. 160 g
Puikot: 5,5 mm
Nappi: Joulupukilta

Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä loppulangasta yksinkertainen, napilla kiinnitettävä kauluri. Lankaa oli kuitenkin yllättävän paljon jäljellä, ja halusin käyttää sen loppuun. Niinpä neuloin 2o, 2n-joustinta niin pitkälle kuin lankaa riitti. Nappiajatukseen olin jo ehtinyt kiintyä, joten tuloksena on kaksi kertaa kaulan ympäri kiedottava nappikaulaliina.

Araucaniasetti1

Tykkään. Paremmassa käytössä langat nyt ovat kuin sisustuselementtinä lankahyllyssä!

3.2.2010

Arkisukat ystävälle

Ystäväni perheineen oli meillä viikonloppukylässä puolitoista viikkoa sitten. Jossain välissä tuli puheeksi, että ystäväni talvisaappaisiin villasukat eivät oikein tahdo mahtua, paksut villasukat ainakaan. Muina neulojina kyselin, minkä kokoiset villasukkien pitäisi olla, jos vaikka joskus sellaiset ohuet neuloisi. Ja kun kyläilijöiden auton perävalot olivat kadonneet näkyvistä, syöksyin sukkalankalaatikolleni tekemään tutkimuksia. Päädyin harmaaseen Onlinen Supersockeen - harmaa kun on sellainen neutraali perusväri, villasukkiin varsinkin.

Hermione_kokokuva
Hermione's Everyday Socks (Erica Lueder) (hieman muokattuna)
Lanka: Online Supersocke 100, n. 70 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: 38 - 39

Mallineuleeksi halusin jotain aika yksinkertaista - sellaista, joka ei paksunna sukkaa tarpeettomasti (siksi siis esim. palmikot hylkäsin kokonaan). Osuin Hermione's Everyday Socks-ohjeeseen, joka täytti kriteerit. Kantapäät tein ohjeesta poiketen sileänä neuleena.

Hermione_pinta

Pintaneule on yksinkertaista mutta toimivaa oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorottelua. Vähän vaihtelua sileään neulepintaan, mutta sukka pysyy kuitenkin ohuena.


Hermione_karki

Kärjen silmukoin neulomalla. Eli

etupuikko:
nurin pudota, oikein jätä

takapuikko:
oikein pudota, nurin jätä

Kärjestä tuli siisti, eikä tarvinnut tarttua neulaan.Tarkemmat ohjeet löytyvät esim. Tarjan stitsailuista.

Sukat valmistuivat perjantaina Suomenlahdella ja alkuviikosta jätin ne Itellan huomaan. Toivottavasti ne ovat päässeet perille ja sopivat sekä jalkaan että kenkään!