28.12.2008

Saumaton siksak

Joulu sujui leppoisasti ja mukavasti, vaikka valmistelut jäivät tänä vuonna varsin vähiin. Loppujen lopuksi sitä ei paljoa kaipaa - kuusi luo tunnelmaa, hyasintit antavat tuoksua, lempiherkut ilahduttavat makuaistia, jouluvalot ja kynttilät valaisevat kodin mukavan hämäräksi ja vielä kun lapsetkin ovat aamuisin nukkuneet normaalia myöhempään aattoillan jännityksen lauettua niin mikäpä tässä on ollut joulua viettäessä!

Nyt välipäivien kunniaksi meitä on hemmoteltu kauniin aurinkoisilla säillä, joten sain perheen pienimmäiselle tekemäni siksak-myssyn kuvattua:

Saumatonsiksak_V
Siksak-myssy vauvalle
Lanka: Novita Wool, n. 30 g
Puikot: 3,5 mm
Ohje: Wool-vyötteen ohje muokattuna


Kuten olen silloin tällöin maininnut, en ole viimeistelytöiden suuri ystävä. Siispä muokkasin tästä mainiosta siksak-myssystä saumattoman version. Jo edellisen myssyn tein ilman takasaumaa eli loin silmukat virkkuukoukun ja apulangan avulla, lopuksi purin apulangan ja silmukoin aloitusreunan silmukat lopetusreunan silmukoiden kanssa yhteen. Tällä kertaa päätin kokeilla tehdä myös päälaen saumattomasti neuloen lyhennettyjä kerroksia Tychuksen tyyliin. Toimi hyvin, ja viimeistelytöiksi jäi vain päätellä muutama langanpää (olkoonkin, että silmukointi kyllä hieman haiskahtaa ompelulta, mutta on kuitenkin siedettävämpää ;-) ). Lisäksi kirjoin pienen kukkasen haalean vaaleanpunaisesta Woolista. Sekä violetti että vaaleanpunainen Wool olivat jämälankoja vanhemmalle tyttärelleni reilu vuosi sitten tekemästäni villaliivistä.

______


Vanhat ufot eivät ole edenneet silmukkaakaan joulun aikana (pitsineuletakin sentään olen jo kaivanut laatikosta näkyville muistuttamaan itsestään). Tämä tilanne on siis siksak-myssyn valmistuttua jälleen voimassa:

Ufotilanne 28.12.2008

Onneksi kuitenkin varasin itselleni oikeuden muuttaa sääntöjäni (se pienellä präntätty kohta :D ), sillä uudeksi vuodeksi kehitteillä on uusia kujeita, jotka vaatinevat käyntiä lankakauppaan...

23.12.2008

Taas toivotus hyvän joulun...

Täällä päin on sairasteltu. Tautiin liittyi kova kuume (liki 40 astetta) ja sen verran sinnikäs tulehdus, että sen taltuttaminen vaati antibiootteja suonensisäisesti (muutaman vuorokauden vietin siis vauvan kanssa tutussa talossa hoidettavana). Neulomiset ovat ymmärrettävästi olleet jäissä pari viimeistä viikkoa, joten viimeistään nyt olen varsin tyytyväinen, että loppuraskauden aikana tein päätöksen, että tänä vuonna autan Joulupukkia muilla keinoin kuin itse lahjoja tekemällä. Tämä joululahjaneulestressittömyys on oikeastaan niin mukavaa, että taidan jatkossakin pitää huolen siitä, että viime tipassa en lahjaneuleita tikuttele! Nyt olen jo saanut itseni kuntoon, joten voin joulupyhinä nautiskella neulomisesta hyvillä mielin :D

Vietimme sunnuntaina ristiäisiä, ja tyttäremme tuore kummitäti toivotti perheellemme hyvää joulua lahjoittamalla meille upean piparkakkutalon. Minä puolestani toivotan nyt kaikille blogini lukijoille tämän kuvan myötä


TUNNELMALLISTA JOULUN AIKAA!


Piparkakkutalo

7.12.2008

Hytisevät sammakot

Vaikka lumet ovat sulaneet eikä maisema muutenkaan ole kovin talvinen, niin sen verran kuitenkin on pakkasta ilmassa, että sammakot sinertävät viluissaan:

SammakkopipoT
Sammakkopipo (Marsvin)
Lanka: Gjestal Maija, turkoosia ja ruskeaa yhteensä n. 45 g
Puikot: 3,0 mm
Koko: lapsen (5-vuotiaalle)

Ihastuin sammakkopipon malliin heti kun näin Marsvinin neuloman myssyn ensimmäistä kertaa. Pitkästä aikaa oli myös ihan kiva tehdä kirjoneuletta. Pipo sopii hyvin esikoisen talvitakin väreihin. Puikoilta otettuna pipo oli pikkuisen pienen oloinen pojan päähän, mutta perusteellinen kastelu auttoi tälläkin kertaa ja sain päähineen muokattua sopivan kokoiseksi.

Pipoa tehdessäni käytin kahden käden kirjoneuletekniikkaa, jota pidän hurjan kätevänä tapana, kun kerroksella on korkeintaan kaksi väriä käytössä (harvoin minulla useampaa onkaan). Pidempien langanjuoksujen sitominen nurjalla on helppoa tällä tekniikalla. Ideanahan siis on, että toista väriä neulotaan mannereurooppalaisittain (lanka vasemmassa kädessä, minulla yleensä kuvioväri), toista väriä englantilaisittain (lanka oikeassa kädessä, minulla yleensä taustaväri). Langat eivät pääse sotkeutumaan toisiinsa (ellei ole pikkuväkeä tai katteja avustajina...) ja ainakin itselleni myös langankireyden säätely on näin helpompaa.

She Ewe Knitsin sivuilla on kuvallinen opastus
kahden käden tekniikkaan, jos joku haluaa opiskella lisää (linkit sivun alareunassa vievät eteenpäin). Itse opettelin tekniikan aikoinani Kate Bullerin kirjasta "The Knitter's Bible".


______


Projektiraportin päivitys:

Ufotilanne 7.12.2008

Punaisten kimppuun seuraavaksi!

2.12.2008

Valmista ja aloitettua

Mies esitti toiveen ohuista, rakkaisiin maihinnousukenkiin mukavasti mahtuvista perussukista lokakuun lopulla. Juuri nämä sukat sitten olivat ne, jotka katkaisivat kamelin selän ja saivat minut aloittamaan ufojen taltuttamisprojektini. Sukat valmistuivat eilen:

SukatMko
Sukat miehelle
Lanka: OnLine Linie 3 Supersocke 100, n. 70 g
Puikot: 2,5 mm
Malli: perussukka (64 s/krs)
Koko: 42

Lanka sukkiin löytyi omista varastoista. Ilahduttavasti mies valitsi sukkalankojeni joukosta viininpunaisen kerän (vaihtoehtoina oli mm. musta ja harmaa). Varsi ja jalkapöytä ovat 3 oikein, 1 nurin-joustinneuletta, kantalappu on vahvistettua neuletta ja kantapään neuloin ranskalaisittain.

______


Yhdeksästä ufosta on nyt siis valmistunut jo kuusi kappaletta, joten minulla olisi sääntöjeni mukaan lupa aloittaa kaksikin uutta työtä. Tyydyin kuitenkin yhteen:

SammakkopipoT_alku

Hetken tauon jälkeen tartuin vaihteeksi kirjoneuleeseen. Turkoosi-ruskea väritys on napattu pojan talvitakista, langat ovat varastoista (mistäpä muualtakaan, kun langanostolakossa yhä olen) löytyneitä Maijoja. Ehkäpä joku tunnistaa pipon mallinkin?

______


Ufotilanne 2.12.2008

Ufotilanne alkaa olla siedettävä, enää kolme vanhaa neuletta on kesken. Nyt pitäisi uskaltaa kaivaa keskeneräinen lapsen pitsineuletakki esille ja tarkistaa, mihin vaiheeseen se viimeksi jäikään - joka tapauksessa se on kovin pähkinä purtavaksi jäljellä olevista. Seiskaveikkalapasten puuttuvat peukut kyllä syntyvät nopeasti ja Knottytkin uskon selättäväni kunnialla (toinen niistä on kokonaan tekemättä, toisesta puuttuu vielä sormet). Saisinkohan tämän ufoprojektin vielä tämän vuoden puolella päätökseen?