12.2.2010

Töppöskaverit

Ensinnäkin kiitokset runsaista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Punainen setti on ollut käytössä ja todettu lämpimäksi nyt pakkasten jälleen kiristyttyä.

Pakkastalvi on myös korostanut laminaattilattiamme kylmyyttä. Kun vielä 1950-luvulla rakennettu kerrostalomme (parin vuoden takaisesta ikkuna- ja parvekeremontista huolimatta) vetää, pitää sisälläkin mielellään jotain villaista jalassa. Villasukkien vaihtoehdoksi huovutin itselleni töppöset Fritidsgarnista.

Tossut1
Huovutetut töppöset (Käspaikan ohjeella)
Lanka: Sandnes Fritidsgarn, n. 150 g
Puikot: 6,0 mm
Huovutus: kirjopesu 60 °C, linkous 800 kierrosta/minuutti

Testikäytössä tossut kuitenkin osoittautuivat huiman liukkaiksi sen laminaatin kanssa. Onneksi muistin saaneeni joululahjaksi Regian silittämällä kiinnitettäviä jarrutassuja:

Tossut2

Tassut kiinnittyivät suuremmitta ongelmitta, varsinkin sen jälkeen, kun uskalsin luottaa villan eristävään kykyyn eli ihan paljaalla kädellä tossun sisältä painoin kiinnityskohtaa silitysrautaa vasten. Silityslaudan päälle tossua ei nimittäin saanut niin sileäksi, että jarrutassu olisi joka kohdasta kiinnittynyt. Tassut ovat sopivan nahkeat olematta kuitenkaan tahmeita.

Mutta jos jollain (kuten tossulla) on tassut, niin täytyyhän sillä olla silmätkin!

Tossut3

Silmiä ostin pussillisen pari vuotta sitten Karnaluksista Tallinnassa käydessäni. Lasten askarteluihin, tiedättehän ;)

Vielä on jäänyt vähän epäselväksi, ovatko nämä kaverit pystyasennossa kulkevia hattivattien sukulaisia:

Tossut4

Vai pikemminkin mäyräkoirien tapaan maassa matavia otuksia:

Tossut5

Taitavat muuttaa muotoaan tilanteen mukaan - ja lämmittävät samalla jalkoja mukavasti!

15 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

IIIHANAT Hemuli-tossut(hemuli-sana on vaan niin hauska, sopii tossuille) Eiks lapset oo vihreitä kateudesta?

MariL kirjoitti...

Hauskat tossut! :)

Tintti kirjoitti...

Hih! Hauskat!
Nyt koko perheelle pesue Hattivatteja.

annika kirjoitti...

Ihanat. Piristävät varmasti kivasti, kun näkee noiden silmien vilkkuvan tassutellessa.

JaanaM kirjoitti...

Aivan ihanata tossut! Mullakin on noita silitettäviä tassuja, mutta jostain syystä jääneet käyttämättä. Kuinka kuumalla silitit? Niistä mun tassuista on se ohjeliparekin hukassa :)

Susu kirjoitti...

Voi vitsit miten on hauskat! Mä yritin sillä liukuestelitkulla tehdä tassunjälkiä tossunpohjaan...ei siitä sit sen enemäpää. Ens kerralla taidan hommata valmistassuja:-)

Hyvää ystävänpäivää!

-maria- kirjoitti...

KristiinaS: Totta, muistuttavat hemulia! Lapset ovat kai jo tottuneet äitinsä kummailuihin, vielä eivät ole vaatineet omia tossuja :)

Mari: Kiitos!

Tintin: Voisivat olla aika hauskan näköiset rivissä, viisi paria tossuja :)

annika: Ja varsinkin, kun illalla neuloessa nostaa jalat ylös, niin sieltä ne kurkkivat ;-)

JaanaM: Kiitos - silitin tassuja kahden pisteen asetuksella noin kymmenen sekunnin ajan. Sitten piti antaa niiden jäähtyä ennen suojakalvon poistamista.

Susu: Hyvä tietää, ettei sen litkun käyttö ole ihan niin helppoa kuin mainos antaa ymmärtää :)

AnniKainen kirjoitti...

Heh, hauskat silmätossut :)Ihminen ei voi varmaan olla pahalla päällä tuommoiset jalassaan. Ai niitä on tuommosiakin jarruesteitä, hyvä tietää.

Irkku kirjoitti...

Hih, noita tossuja katsellessa tulee kyllä hyvälle tuulelle. Tosi hauskat!

Taija K kirjoitti...

Ihanat nuo tossujen koristeet ;o)

Ja kyllä, Wollmeiseen tosiaan tuntuu jäävän koukkuun. En vielä kovin pahasti ole jäänyt, kun on niin paljon muitakin ihania lankoja.

Näppi kirjoitti...

Kiva idea tossuissa, silimät ja kaikki. :D Sai hyvälle tuulelle. Mulla ollu suunnitelmissa kokkeilla tuota huovutusta jo kauan. Saa nähä millon saan aikaseks.

Pirena kirjoitti...

Kiva kun kävit kommentoimassa.
Jännät nuo sun tossukat, ei ainakaan yksitoikkoiset.

sibylla kirjoitti...

hauskat tossut Wau!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Mullakin oli joskus fritidsgarnista huovutetut tossut, mutta ne kului aika äkkiä puhki.

Nuo on kyllä ihanat, tarkkailevat tossut! ;oD

Helmi kirjoitti...

Aivan uskomattoman hienot!