10.4.2010

Pajunkissojen aikaan

Pääsiäinen oli ja meni, mutta pajunkissat ovat yhä ajankohtaisia. Ullan Pajunkissa-pipo on ollut tekolistallani jo pidempään, joten nyt ajattelin tehdä itselleni kevätpipon varastoistani löytyneistä Rowanin Wool Cotton-keristä.

Pajunkissat
Pajunkissa-pipo
(aloituksessa 68 s, korkeussuunnassa kolme mallikerran toistoa)
Lanka: Rowan Wool Cotton (50 % merinovillaa, 50 % puuvillaa), n. 35 g
Puikot: 4,0 mm
Koko: parivuotiaalle sopiva

Päänympärykseni on isompi kuin myssyn ohjeessa mainittu, joten loin pipoa varten 68 silmukkaa ohjeenmukaisen 60 silmukan sijaan. Silti päähine näytti jo tekovaiheessa arveluttavan pieneltä. En kuitenkaan viitsinyt purkaa (varsinkaan kun luennolla huomaamattomasti yritin neuloskella), perheestä kun löytyy pienempiäkin naisenpäitä. Piposta tulikin sopiva puolitoistavuotiaallemme! Aika hyvin, kun kuitenkin lisäsin naisen kokoon 8 silmukkaa ja tein kolme mallikerran toistoa korkeussuunnassa naisen pipon ohjeen mukaisesti. Lanka oli sama kuin Ullassa mainittu, puikkojen koko samoin. Kysymykset mallitilkusta sivuutan sopimattomina :)

Pajunkissat_lahikuva

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kyllä pienellekin naiselle kaunis kevätpipo on tarpeen. Kahdesta kerästä (yht. 100 g) lankaa jäi vielä 65 g jäljelle, joten saatan saada itsellenikin pipon. Wool Cotton oli pehmoista, mallineule mukavan yksinkertainen ja myssy valmistui joutuisasti.

Villatakki_A_kesken

Nyt kirjaan tavoitteekseni saada keskimmäisen lapsen villatakki vihdoin valmiiksi. Jostain syystä olen vältellyt sitä jo pidemmän aikaa, vaikka paljoa ei enää olisi neulottavana. Lankakin on pehmoista kuin mikä, joten takille olisi varmasti keväällä/kesälläkin käyttöä vaikkapa t-paidan tai topin päällä. Ehkä tällainen julkinen haaste itselle tuottaa tulosta?

10 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

No jopas tuli pieni pipo, outoja asioita vaan tapahtuu.
On tuo villatakki nyt vain saatava valmiiksi. Ajattele sitä kun saat sitten aloittaa jotain uutta ja kivaa.

MariL kirjoitti...

Nätti pipo, hyvä että löytyy käyttäjä sille! :)

Paula kirjoitti...

Kiva kuvio pipossa, en ollut tuollaista neulemallia ennen nähnytkään :-)

Tintti kirjoitti...

Kaunis pipo!
Kaunis on myös tuo keskeneräinen villatakkikin. Niin herkullisen värinen. Tikutetaan joskus yhdessä? Mullakin olis tuolla ainakin yksi pakotettava työ.

Outi kirjoitti...

Kaunis pipo! Minullakin on tuon pipon tekeminen arpapeliä useinkin. Teen pipon ja sitten katsotaan kenelle se sopii =)

Punanen kirjoitti...

Mä en ihmettele yhtään. Itte aloitin 60 silmukalla saman vahvuisella langalla samaa pajunkissaa. Totesin n. 6 cm:n jälkeen ettei pipo mun äidille mahdu mitenkään. Sain 80 silmukalla sopivan jossa kuviot aukee nätisti. Lankana oli Sandnes Duett ja 4 mm puikot,

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Herkullisen värinen villatakki tulossa! Koitahan ahkeroida valmiiksi.. ;oD

Riikka kirjoitti...

Heh! Itsekin tein tän pipon viime keväänä ja juuri eilen sitä pyörittelin käsissä. On jäänyt tosi vähälle pidolle! Mulla tuli vähän liian levee ja aivan liian matala... Lanka ei ollut kyllä samaa ja enpä tainnut tilkutella minäkään. Ajattelin jos purkais ja tekis uuden paremman kokosen. Malli on kuitenkin tosi kaunis! =)

Susu kirjoitti...

Nätti malli. Taidankin kokeilla seuraavaan sytomyssyyn ja otan huomioon kaikki kommenteissa olleet vinkit:-)
Herkullisen värinen villatakki tulossa!

Näppi kirjoitti...

Nätti pipo vaikkei sulle sopinukkaan. Joskus nuo käsialaasiat on ihimeellisiä. Mullaki joskus tullu aivan liian pieniä vaikka "normaalisti" saan ihan soppivia aikaan.
Ihanat värit tuossa lapsen neuleessa. Jään oottelemaan sen valamistumista.