22.3.2009

Tilkkusia

Tänään on ollut ihanan aurinkoinen kevätpäivä. Sain avattua "neuleterassikaudenkin" tältä keväältä - pihalla nimittäin sattui olemaan leikkiseuraa lapsille, niin mikäpä siinä oli neuloessa auringonpaisteessa lasten puuhia seuraillen. Silloin tällöin tosin vielä piti käsiä taskuissa lämmitellä - hmm, olisiko tämä syy tehdä kämmekkäät itselleni?

_____

Palojen virkkaaminen lasten torkkupeittoihin on todellakin addiktoivaa. Jos voisin päättää tekemisistäni muusta maailmasta välittämättä, niin luultavasti viettäisin päivät pitkät tilkkusia virkaten. Nyt perheen vaatimukset kuitenkin rajoittavat harrastukseni illan ja yön tunteihin. Neulominen (kun kyseessä on yksinkertainen neule) kun minulta onnistuu työhön katsomatta, mutta virkkaaminen ei. Siksi se ei sovi ulkoilutekemiseksikään (jos niiden tenavien perään pitäisi pystyä katsomaan siis).

TilkkupeittoA_29

Edellisen postauksen peitto keskimmäiselle on kasvanut ihan mukavasti. Nyt paloja on koossa 29 kpl. Tähtään peitoissa suunnilleen kokoon 100 cm * 140 cm, joten tarvitsen tähän peittoon arvioni mukaan 333 kuusikulmiota. 10 prosentin rajapyykki siis jo häämöttää...


TilkkupeittoT_alku

"Kaikki sateenkaaren värit" oli esikoisen toivomuksena omalle peitolleen. Tilkkujen malli on isoäidinneliöiden muunnelma, sillä poika ilmoitti varsin vaativaisena, että peiton reunojen täytyy olla tasaiset, ei vinkurat kuten siskon kuusikulmiopeitossa. Paloja on koossa nyt kahdeksan, ja näitä oletan peittoon tarvitsevani 266 kpl. Mukavan pieni luku toiseen peittoon verrattuna.

Nuorimmaisen peittomalli on vielä valitsematta, mutta Helmetistä jo varasin itselleni kirjan "200 Crochet Blocks". Eiköhän sieltä löydy sopiva tilkkumalli.

Kuten kuvista voi huomata, yhdistän palat toisiinsa jo matkan varrella. Tunnen itseni turhan hyvin, tilkkujen yhdistäminen lopuksi voisi osoittautua liian vaativaksi tehtäväksi :D Ja miksikö teen näitä rinta rinnan enkä vain yhtä kerrallaan? Kyllästyin kuuntelemaan "äiti milloin rupeat tekemään mun peittoani?"-kyselyitä...

______

Sitten lopuksi vielä pienellä painettu osuus:

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka kommentoivat (ja sitä haluavat), saavat jotain tekemääni. Minun valintani. Sinulle. Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia: Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni, tekemäni juttu on vain sinua varten, se tehdään tämän vuoden aikana. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä! Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista. Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain.

Itse osallistuin haasteeseen Käsitöillä kikkailua-blogissa - tosin hieman huomaamattani, kun en lukenut pienellä präntättyä tekstiä :D Päätin kuitenkin lähteä leikkiin mukaan! Mielessäni on jo joitakin ideoita lahjoiksi, joten jos olet halukas saaman minulta paketin, niin jätäthän kommentin lootaan. (Ja jos haluat kommentoida osallistumatta haasteeseen, niin sekin toki käy. Ilmoitathan tämän selvästi kommentissasi.)

11 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Miksen mä tajunnut tuota tehdessä yhdistämistä. Mulla on 300 tilkkua virkattuna odottomassa yhdistämistä... Saa odottaakin. ihania peiton alkuja!

Anna kirjoitti...

Jatkuu... ja luin mäkin tuon pienellä painetun vasta kommentoituani, mutta osallistutaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin kommentoida ihan muuten vaan, en siis osallistua.

Kauniita värejä peitoissa! Haaveilen neulotusta/virkatusta päiväpeitosta, saa nähdä, milloin saan aloitettua. Yhden torkkupeiton (aikuisten kokoa) olen virkannut, mutta siihen menikin aika monta vuotta.

kio kirjoitti...

tilkut on ihania, mutta inhoan yhdistämistä, jospa joku muu tekisi sen puolestani :) Ja voisin osallistua tuohon, edellisestä PIF:sta onkin aikaa jo useampi kuukausi

-maria- kirjoitti...

Anna: Se hyvä puoli irrallisissa tilkkusissa on, että värejä voi sitten vielä lopuksi sommitella. Nyt täytyy jo tehdessä päättää tilkkujen paikat. Puolensa kummassakin tavassa siis :)

Aura: Kiitos! Päiväpeittoa minäkin olen miettinyt, mutta saa nyt nähdä, uskallanko moiseen ryhtyä. Ensin nämä peitot ;-)

Kio: Ylipäänsä voisin antaa neulomisen ja virkkaamisen viimeistelytyöt vaikka tontun tehtäviksi!

Kissaemo kirjoitti...

Ihania tilkkusia, erityisesti ylemmän peiton värisävyt näyttävät tosi herkullisilta. Ja nämä kommentit tulivat mieleen ennen kuin ehdin lukea pikkupränttiä ollenkaan, mutta osallistun kyllä mielelläni :-)

ritvis kirjoitti...

Tämä on iso lupaus sinulta ja olisin iloinen saadessani sinulta jotain itsetehtyä :D

Tintti kirjoitti...

Höh! Mä en ehtinyt mukaan.

Kiva nähdä noita tilkkuja. mun silmääni miellyttää erityisesti tuo sateenkaaren värinen.

Löysin juuri yhdestä kirjasta ohjeen isoäidin neliöiden yhdistämiseen. Mulla on yksi kokoamista vaille valmis vauvan peitto valmiina (on ollut jo piiiiitkään).

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Ihanan näköisiä peittoja tulossa!

Itse olen harmitellut samaa asiaa, että päivässä ei tunnit riitä tekemään käsitöitä niin paljon kuin haluaisi, harmi kun joka päivä täytyy laittaa ruokaa yms tylsää..

Mari kirjoitti...

Kauniin värisiä tilkkuja :)

kio kirjoitti...

mitä sinulle kuuluu?niin hiljaista on ollut...