29.10.2009

Harmaita hiutaleita

Vielä ei Helsingissä ole lumipeitettä, mutta virkkailin heijastinlangasta tällaisia harmaita hiutaleita:

Heijastinhiutaleet_ilmansalamaa
Ohuesta, kaksinkertaisesta heijastinlangasta 2,0 mm:n koukulla virkattuja kuvioita. Kuvioiden malleja löysin kirjoista: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin (Melody Griffiths) ja Beyond the square: Crochet motifs (Edie Eckman). Tämä kuva on otettu ilman salamaa.

Heijastinlangan kanssa piti hieroa jonkin aikaa tuttavuutta ennen kuin sen työstäminen onnistui. Lanka oli aika jäykkää ja katkeili helposti vähänkään tiukemmassa paikassa. Yksinkertaisena tulos oli aivan liian löperö minun makuuni, joten virkkasin kuviot kaksinkertaisella langalla. Mielestäni näihin sopi parhaiten tuollaiset melko tiiviit virkkausmallit, kovin herkät ja pitsiset mallit jäivät nekin turhan lötröiksi. Vanhaa kunnon yritys - erehdys - muutama ärräpää-menetelmää käyttäen onnistuin kuitenkin saamaan muutaman kokolailla onnistuneen hiutaleen aikaiseksi.

Salaman kanssa hiutaleet näyttävät tällaisilta:

Heijastinhiutaleet_salamalla

Heijastavat siis ihan kivasti, vaikkakin täytyy todeta, että yleensä heijastintestien voittajaksi selviytyy se perinteinen kovamuovinen prismaheijastin. Silti uskon, että nämäkin lisäävät huomattavasti näkyvyyttä pimeässä.

Hiutaleet lähtivät postin matkassa keväällä blogissani haasteeseen osallistuneille, toivottavasti niistä on teille iloa ja hyötyä! Ja muistakaahan kaikki muutkin käyttää heijastinta!

12 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Tosi hienoja! Sulla on ollut oikein virkkauskausi :)

KristiinaS kirjoitti...

Hienoja ovat. Mä olen saanut pari tollasta ja hyvin ne heijastaa. Paremmat ovat kuin ei mitään, ja kun ne on mun kassissa keikkumassa niin välillä oikein heiluttelen kassia jos auto on tulossa tms.
Mari on tehnyt kivan pöllön tuosta langasta, kuva löytyy Katjun kannoilla blogista, syys-lokakuun postauksesta.
PS Olipas kerrankin vaikeaselkoinen tuo sanavahvistus, eli meni väärin.

Susu kirjoitti...

Kauniita hiutaleita! Minkin kokeilin virkata tuota lankaa. Suuren Käsityölehden malin mukaan piti tulla perhonen mut joku unohti lukea ohjetta ja tulikin kukkanen... ja niitä ärräpäitä hankalan langan takia täälläkin:-)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hienoja! Menikö yhteen heijstimeen pitkäkin pätkä heijastinnauhaa?

Pitää kokeilla myös. Tokaluokkalainen kertoi juuri, että osallistuvat heijastinkisaan (millä koululla eniten heijastimia käyttäviä). Olisi kiva ommella tuollainen takkiin!

Punanen kirjoitti...

Ihania heijastimia ja kauniit kuvat! Mun suosikit on kaks oikeanpuoleista yläkuvassa. Harmi etten osallistunut haasteeseen :)

Annika kirjoitti...

Mullakin on ollut pitkään mielessä, että voisi vaikka lapasiin virkata tuollaisia koristeita. Nämä ovat kyllä hienoja ja varmasti saajilleen tarpeeseen.

ritvis kirjoitti...

Hienoja on ja tarpeeseen tuli ja mullapas on alakuvan vasemmanpuolimmaisin talvitakissani :D

-maria- kirjoitti...

Kiitokset kommenteistanne :)

Pirjo-Riitta: metrejä en osaa sanoa, mutta yhden kotiin jääneen muotopuolen heijastimen punnitsin, se painoi keittiövaakamme mukaan 4 grammaa.

Anna kirjoitti...

Kiitos heijastimesta! Kaipailin juuri uutta heijastinta, mulla oli kaupasta ostettu virkattu, mutta hävitin sen viime talvena.
Olen joskus itsekin virkannut heijastimia, mutta en tajunnut virkata kaksinketaisella langalla. Lisäsin siimaa langan kaveriksi, mutta niistä tuli käpristyviä heijastimia. Tää sulta saatu vaikuttaa tosi napakalta ja hyvältä.
Kirjeen saatuani huomasin myös hauskan asian. Asutte aivan mun lapsuuden maisemissa. Me asuimme muilla satuisilla teillä, mutta päiväkoti ja koulu olivat teidän kotikadulla. Se oli kiva paikka kasvaa.

kio kirjoitti...

Kiitos! Oli oikein mieluisa yllätys :) Mä juuri mietin, että pitääpä takkiin vielä kiinnittää heijastin, kun laukun kahvassa oleva on aina kainalossa eikä siitä paljoakaan iloa ole.

Unknown kirjoitti...

Noi on niin sööttejä! Saanko kysyä mistä löysit täällä Helsingissä tuota heijastavaa lankaa?

-maria- kirjoitti...

S.Carita: oman lankani ostin toiselta neulojalta jo jokunen vuosi sitten, mutta muistaakseni Menitassa oli tuota ohutta lankaa (ja myös hieman leveämpää, nauhamaisempaa heijastinta).