14.12.2009

Limaa päähän, öljyä jalkoihin

Nämä pari pikkutyötä lämmittävät minua pakkasen yllätettyä:

Virkattu_pipo
Virkattu peruspipo
Lanka: Hjertegarn Lima (100 % villa), n. 70 g
Koukku: 5,0 mm

Pipo valmistui jo jonkin aikaa sitten, samalla mallilla kuin lastenkin pipot. Lima oli minulle lankana uusi tuttavuus. Ihan kiva peruslanka, mutta kutittaa kyllä otsaa. Silti tämä päähine on ollut ahkerassa käytössä - tykkään väristä ja mallista, lisäksi pipo on mukavan lämmin.

OnlineWellness_sukat
Perussukat
Lanka: Online Supersocke 6-fach Wellness II-color, n. 85 g
Puikot: 3,0 mm

Viikonloppuna valmistuneet sukat puolestaan siirsivät minut "funktionaalisten sukkalankojen" aikakauteen - lanka on siis aloe veralla ja jojobaöljyllä käsiteltyä. Mukavan pehmeää lankaa, mutta en mitenkään erityisesti ihastunut. En ole huomannut pehmentävää vaikutusta kantapäissäni, ja luulenkin, että paremman tuloksen saa rasvaamalla jalkansa ja vetämällä sukat päälle. Jos kivoja värejä osuu kohdalle, saatan toki ostaa öljylankaa toistekin - ei tässä langassa mitään ihmeempää vikaakaan varsinaisesti ollut. Tavoilleni uskollisena annoin langan raidoittaa sukat vapaasti, värejä kohdistamatta. Langan paksuudesta kyllä pidän, tämä kuusisäikeinen lanka on siis suunnilleen Novitan Nallen tai Gjestalin Maijan vahvuista.

3 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Värimaailmasi on selvästikin tänä syksynä violetin sävyissä; kauniita sävyjä niin pipossa kuin sukissakin.

Ehkäpä tuollainen funktionaalinen sukkalanka hoitaa neulojan käsiä? Minun kantapääni ovat ainakin niin karheat, että niihin tarvitaan kunnon rasvaa eli minullekin rasvat ja sukat erikseen :-)

Susu kirjoitti...

Kivoja juttuja ja kauniin värisiä. Minäkin tykkään antaa raitojen olla valloillaan sukissa. Eriparisukissa on hauskempaa tassutella.
Hiukan taidat olla hätäinen noiden sukkien funktion suhteen:-) Jos ne vasta viikonloppuna tuli valmiiksi niin voi olla että vaikutusta pitää vielä pari päivää odotella... Musta tuntuu ainakin neuloessa rasvalankoja kädet voi hyvin. Tai sit vaikutus on korvien välissä:-)

-maria- kirjoitti...

Tanja: violetit palaavat säännöllisesti, ja nyt ne tuntuvat olevan sitkeässä :)

Susu: mutta kun mä haluun heti kaikki tänne nyt! :) Joka tapauksessa ihan kelpo sukkalankaa, pehmentää kantapäitä tai ei.