3.1.2010

Kiitos, Joulupukki! (Sisältää myös mietteitä uudelle vuodelle)

Joulupukki muisti minua ja perhettäni mukavilla lahjoilla. Joukossa oli muutama käsitöihin liittyväkin:

Kera

Tämä kerä putkineulosta oli pakattu pallon muotoiseen pakettiin. Uteliaisuus pisti minut avaamaan paketin ensimmäisten joukossa, sillä kumma kyllä en arvannut sen sisältöä! :) Lahjaan kuului myös virkkuukoukku ja ohje virkatun korin valmistamiseen. Aionkin tästä tehdä korin, jossa joulun aikaan voi pitää vaikkapa namusia esillä.

Boksi

Pitkulaisesta paketista löytyi tämä söötti metallirasia. Kuvassa voisi hyvin olla äitini koulutyttönä 1950-luvulla, ainakin valokuvien perusteella!

Boksi_sisalto

Rasiasta paljastui neulojan tarvikkeita: pieniä neuleisiin kiinnitettäviä nallen ja käden muotoisia puisia merkkejä, joissa on teksti "Hand Made", kaksi ihastuttavaa puista nappia (liekö Joulupukki lähettänyt tontun asioille Puu ja putuka poodiin? :) ), välikokoisia sukkapuikkoja lempipituudessani eli 15-senttisinä, silmukkamerkkejä, kirjoneuleiden pikkulankakeriä varten pidikkeitä (nuo kalan muotoiset), isoja "hakaneuloja" lepäämässä olevia silmukoita varten (niitä oli kaksi, mutta toinen on jo kiinni työssä) sekä liukuestetassuja villasukkiin tai -töppösiin kiinnitettäviksi. Kaiken kaikkiaan kiva ja monipuolinen setti.

Nuttu_tintin

Nuoremman tyttären pehmeä paketti taas piti sisällään tuiki tarpeellisen ja toivotun villatakin! (Neulojan lapsella ei ole...) Pukki on teettänyt nutun alihankintana tyttären kummitädillä, ja se on myös kummitädin omaa suunnittelua. Kivasti yhdistyy kaarrokkeen pitsineule raidalliseen alaosaan. Koko on tismalleen hyvä - siis passeli juuri nyt, mutta sen verran väljä, että menee pitkään - ja hihojen napakat resorit ovat erityisen käyttännölliset.

Kiitos, isosisko, Kristiina ja Tintin Joulupukin avustamisesta!

_____

Uutta vuotta on eletty ja fiilistelty muutama päivä. Tänä vuonna aion käsitöiden saralla keskittyä rentoon ja stressittömään tekemiseen. Ei määräpäiviä, ei tiukkoja tavoitteita, vaan fiiliksen mukaan neulomista. Muussa elämässä kun riittänee niitä kiireitä ihan riittävästi. Pari juttua yritän kuitenkin pitää mielessä - ei liikaa keskeneräisiä neuleita yhtä aikaa, eikä holtittomia lankaostoksia. Nämäkin lähinnä siksi, että molemmat aiheuttavat stressiä :) Ja blogiin yritän kirjata muistiin valmistuneet työt langankulutuksineen, jos vaikka loppuvuodesta jonkin koosteen haluaisin tehdä.

2 kommenttia:

knea kirjoitti...

Vastavierailulla blogissasi. Kivalta näyttää ja tulen varmasti vierailemaan uudestaankin.
Tuo pukin tuoma metallirasia on aivan syötävän suloinen!

Susu kirjoitti...

Voi kyllä sä olet ollut tosi kiltti! Tuo rasia on ihana ja sisältö varsinkin:-)

Kalojen käyttäytymisestä odottelen raporttia tänä vuonna... Ei mitään paineita ja stressitöntä alkanutta neulevuotta!