4.11.2008

Raitahaalari

Raitahaalari_1
Vauvan raitahaalari
Malli: oma, neuloessa syntynyt (mittoja kuitenkin kirjasta Hetemäki - Hiljama: Tyylikäs taapero)
Lanka: Schachenmayr Nomotta Bambino Ull, n. 180 g
Puikot: 3,0 mm + 2,5 mm (jousteet ja nappilistan i-cordit)
Koko: n. 60 cm

Vauvan raitahaalari valmistui sopivasti juhlistamaan laskettua päivää. (Kuuleeko masukki? -Nyt voisi vaikka syntyä!) Siitä tuli oikeastaan aika kiva ja pääsin kokeilemaan paria uutta tekniikkaakin neuloessani.

Haalarin lahkeet ja hihat on neulottu tasona, joten lahkeissa jäi sisäsaumat ommeltaviksi, samoin hihoissa alasaumat. Haarassa yhdistin lahkeet ja neuloin vartalo-osaa kainaloihin saakka. Kainaloissa yhdistin vartalo-osan ja hihat samalle puikoille ja jatkoin kaarrokeosaa yhtenä kappaleena. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä ihan tavallinen raglan-kaarroke, mutta koska en sen tarkemmin ollut silmukoita laskeskellut tai asiaa suunnitellut, totesin jossain vaiheessa, että hihasilmukoita on hämmentävän paljon verrattuna vartalo-osan silmukoihin. Niinpä muutin suunnitelmia lennosta ja käänsin kavennuskulmaa, jolloin vartalo-osan silmukoiden määrä pysyi vakiona ja kulutin kavennuksilla pois vain hihojen silmukoita. Kun silmukat hihaosistakin olivat loppu, yhdistin etu- ja takaolkapään loput silmukat kolmen puikot päättelyllä toisiinsa. Tuloksena on tuollainen saumaton, yhtenä kappaleena neulottu "istutettu hiha".

Raitahaalari_olkakavennukset

Elizabeth Zimmermanninsa ja Barbara Walkerinsa lukeneet tietävät, että näin voisi tehdä myös suunnitellusti. Himpun verran ylpeä itsestäni olen kuitenkin sen takia, että vaikka toki olin aikaisemmin teoriatasolla lukenut EZ:n ja BW:n kirjoja, niin tämän käytännön toteutuksen tein referenssiteoksia vilkuilematta, aivan oman neuleosaamiseni voimin! Hyvä minä! :D

Raitahaalari_nappilista2

Toinen itselleni uusi tekniikka - johon siihenkin olen Elizabeth Zimmermannin tuotannossa törmännyt ensimmäistä kertaa - oli nappilistojen teko i-cordina. Reunaan kiinnitetty i-cord huolitteli reunat kivasti, ja kun toisessa reunassa jätin aina joka kolmannen valkoisen raidan kohdalla i-cordin reunasta irti, syntyivät napinlävet näppärästi samalla kertaa (alla olevassa kuvassa näkyy napinläpi keskimmäisen valkoisen raidan kohdalla).

Raitahaalari_nappilista3

Napit ovat ihan simppelit, omista varastoista löytyneet muovinapit. Jonkin aikaa harkitsin kivoja hiirinappeja, mutta koska ne olivat kantanapit, niin totesin, että kantoliinaillessa masujemme ollessa vastakkain nappien kannat todennäköisesti painaisivat vauvaa ikävästi. Siispä päädyin näihin littaniin, aavistuksen tylsiin versioihin.

Raitahaalari_2

Aluksi haalari voi olla vähän iso, mutta mikäpä ei vastasyntyneen päällä olisi. Hihojen ja lahkeiden resorien avulla haalari toivottavasti kuitenkin pysyy päällä. Ja talven kylmin aika tällä pitäisi koon puolesta pärjätä. Valkoista lankaa jäi jäljelle vain pikkuriikkinen nöttönen, mutta ruskeista voisi syntyä vielä vaikka siksak-myssy ja kaulaliina.

______


Ja hei, haalarin valmistuminenhan tarkoittaa myös sitä, että lähestyn huimaa vauhtia puoliväliä ufokampanjassani:

Ufotilanne 4.11.2008

Pikkuisen jo syyhyttäisi aloittaa jotain uutta, mutta vielä olen pitänyt itseni kiireisenä vanhojen töiden kanssa... Ja lankaa olen kyllä kuolannut, mutta ostolakko on pitänyt.

14 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Onnea lasketulle ajalle; mietinkin tänään oletko mahtanut jo saada vauvan. Kyllä vauvan kelpaisi nyt syntyä, kun on noin hieno haalarikin :-)I-cord reunukset napinläpeineen ovat tosi hienot!

Vieläkö olet ajatellut ensi vuonna neuloa kuukausittain EZ:n Knitter's Almanacin mukaan? Sopisiko sinulle jonkinlainen yhteistempaus, kun ajatus kuulostaa minustakin kokeilemisen arvoiselta.

Mammutti kirjoitti...

Loistavia yksityiskohtia ja kauniita värejä, upea haalari!
Kyllä masuasukin kelpaa syntyä. Aamusella mietiskelinkin, koska alkaa Teilläpäin olla vauva...
Jokohan olis oikea hetki toivottaa: Hyvää synnytystä!

AnniKainen kirjoitti...

Onpas kaunis haalari, sellainen hillityn tyylikäs. Kelpaa nyt vauvan tulla eli voimia :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis haalari. Täytyy kyllä sanoa, että olet taitava (ja kärsivällinen), kun olet noin hienon ja toimivan näköisen haalarinsaanut aikaan.

Onnea odotuksen lopulle, toivottavasti vaavi ilmoittelee itsestään pikemmiten:)

Jonna kirjoitti...

Tulipa puvusta suloinen.

Minäkin täällä odottelen kovasti vauva-uutisia! :D

Pau kirjoitti...

Kiva kun kävit kommentoimassa blogiani. Olet tehnyt ihanan haalarin! Ihailen sitä, kuinka taitavasti se on tehty! Saumat ja kaikki niin siistit. Kunpa minäkin osaisin :D

Anonyymi kirjoitti...

Syystäkin olet ylpeä! Nuo kavennukset ovat tosiaan osuneet nappiin. Onnea etukäteen uuteen haalariin asettuvalle asukille ja sinulle itsellesi!

Heidi kirjoitti...

*ihastus*

Todella tyylikäs, viimeistelty ja kaunis haalari. Kyllä vauvan kelpaa :) . Onnellista odotuksen loppuaikaa!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa nätti haalari ja niin siistin näköistä jälkeä :)

Mulla on joku sisäinen pakkomielle raitoihin, vaikka aniharvoin mitään raitaista neulonkaan. Esim. jos ja kun ostan itselleni kaupasta sukkia, silmät hakee aina raitaisia versioita.

Onnea odotuksen loppumetreille :)

-maria- kirjoitti...

KIITOS teille kaikille mieltä lämmittävistä kommenteista! Hauska huomata, että monen muunkin silmään yksinkertainen on kaunista :)

Tanja: Kyllä "vuosi Knitter's Almanacin mukaan" on edelleen ollut mietteissäni. Palaan asiaan piakkoin, niin kehitetään jotain! Olisi tosi kiva tehdä tästä yhteistempaus, niin into pysyy paremmin yllä.

Villasukka kirjoitti...

Kaunis haalari!
Ja kissa ammeessa ;) Jee, nauroin ihan älyttömästi kommenttiasi lukiessani, joten sinä olet varmaan todellakin tikahtanut aikoinasi...

kio kirjoitti...

kaunis haalari ja kivoja yksityiskohtia. Täytyypi joku kerta kokeilla tollaista hihaa.

tiinaf kirjoitti...

Upea tuo haalari!
Kyllä pikkuisen sitten kelpaa!

Anonyymi kirjoitti...

Blogiini jättämäsi kommentin perusteella "löysin" blogisi, kiitos siitä. Minulta löytyy monta EZ:n kirjaa ja lueskelen niitä kuin piru raamattua, mutta tuo istutetun hihan neulominen "yhtenä kappaleena" oli minulle uutta. Tosi upean haalarin olet hienoine yksityiskohtineen neulonut! Ylpeä saat siitä todellakin olla!