1.1.2009

Vuoden 2009 almanakka

Vuosi on vaihtunut rakettien paukahdellessa. Vaikka aionkin jatkaa ufojen viimeistelyprojektiani, niin uusiakin kujeita on hyvä olla uuden vuoden varalle. Tänä vuonna aion ottaa käyttööni uuden almanakan:

Knittersalmanac
Elizabeth Zimmermann: Knitter's Almanac
Kirja, jossa vuoden jokaiselle kuukaudelle on varattu oma neuleprojektinsa

Pidän Elizabeth Zimmermannin neuleajattelusta ja hänen neulekirjansa ovatkin kuluneet käsissäni (kuten kuvastakin näkyy). Ajatus seurata hänen neulojan almanakkaansa vuoden ajan on muhinut mielessäni jo jonkin aikaa (joissain ulkomaisissa blogeissa olen aikaisemmin nähnyt vastaavia tempauksia), ja kun Tanja innostui asiasta myös, niin yhdessä päätimme toteuttaa tämän projektin. Meillä molemmilla tarkoituksena on seurata kirjaa ja sen projekteja väljästi; minulle tärkeintä on oppia uusia tekniikoita ja nautiskella erilaisten neuletöiden tekemisestä. Riittää siis, että toteutan jokaisen kuukauden töistä yhden (esim. helmikuussa saatan toteuttaa vain vauvan nutun ja jättää housut, myssyn ja peiton myöhemmäksi), ja joskus saatan vaikkapa opetella uutta tekniikkaa myssyn tai lapsen neuleen verran, vaikka kirjassa olisikin tehty aikuisen neulepusero. Ja jos joku kuukausi kertakaikkiaan jää väliin, niin sitten jää.

Jos projekti tuntuu mielenkiintoiselta, niin tervetuloa mukaan, joko nyt tai hieman myöhemmin! Laitathan siinä tapauksessa sähköpostia sivupalkissa näkyvään osoitteeseeni. Jokainen voi itse määritellä omat "sääntönsä" (kuinka tarkasti/väljästi kirjaa haluaa seurata), ja jokainen raportoi neuletöistään omassa blogissaan. Kaikilla kuitenkin olisi hyvä olla projektiin osallistuvat blogit listattuina oman bloginsa sivupalkissa.

______


Edellisessä postauksessani totesin, että uuden vuoden uudet kujeet saattavat vaatia lankaostosten tekoa. Päätän siis nyt muuttaa ufoprojektini sääntöjä siten, että vaikka edelleenkin muuten pidättäydyn lankaostoksista, niin Knitter's Almanac-projektiin saan tarvittaessa ostaa uusia lankoja. Pääsääntöisesti yritän löytää langat omista varastoistani, mutta jos sopivaa ei tunnu löytyvän, niin uusienkin lankojen hankkiminen on sallittua. Nyt tammikuun neuletta varten odottelen pakettia Villa Laurilasta...

______


Toivotan blogini lukijoille

ILOA JA ONNEA ALKANEELLE VUODELLE!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää ja lankaisaa uutta vuotta!
Oi oi, jotain ihanaa lankaa on sulle tulossa.
Mun tarvii nyt vähän tutkia Almanacaa ja miettiä jos ryhtyis projektiin. Katsotaan.

iso gnu kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta!

Kate kirjoitti...

Oikein iloista uutta vuotta sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Onnellista uutta vuotta koko teidän pesueelle!

uhoava gnu kirjoitti...

Oikein mukavaa vuotta -09!
Uusikin projektisi kuulostaa hauskalta... Ehkäpä minun pitäisi alkaa tämä hauskutus nyt ja sitten "joskus" kuvailla ne ufot ja tehdä palloja sinun tyyliisi..;)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta! Tuo projekti näyttää hauskalta. Otetaan harkintaan ja palataan asiaan!

Jonna kirjoitti...

Tosi kiva idea!

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Todella hyvä idea. Toivon kyseistä kirjaa joululahjaksi, muttei pukki sitä tuonut. Taidankin nyt napsutella tilaukseen samantien...

Anna kirjoitti...

Jään innolla seuraamaan projektianne. Kuulostaa tosi hauskalta projektilta. Ja haastavalta. Mäkin kaivoin almanakan esille ja selailtuani sitä totesin maaliskuun kohdalla, että en ilmottaudu mukaan. Onnea matkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä olikin Vilman sisäinen villapaita, Jatan blogi oli erehdys, jostain syystä sekoitan ne aina toisiinsa!
Kiitokset tarkkaavaisuudesta :)
Korjasin tekstin ja linkin.