3.8.2008

Perussukkia pienille pojille

Poikien_perussukkia
Perussukkia leikki-ikäisille (vihreät kokoa 26/27, siniset 30/31)
Malli: perussukka
Lanka: Gjestal Maija (jota kului pienempiin n. 50 g, isompiin n. 55 g)
Puikot: 2,75 mm

Tänä vuonna kesälomaltapaluuvalmisteluihini on kuulunut kahden villasukkaparin neulominen. Satuin nimittäin viimeisellä viikolla ennen lomalle jäämistäni töissä valittelemaan äitiysvaatteiden surkeaa tarjontaa Helsingin kaupoissa. Suunnilleen ikäiseni työkaverini, jolla on kaksi poikaa, kuuli tuskasteluni, ja tarjosi vanhoja kaappeihin pyörimään jääneitä äitiysvaatteitaan "kunhan saa ne johonkin annettua". Koska hän ei varsinaista korvausta halunnut paperikassillisesta vaatteita (jotka sivumennen sanoen pelastivat minut useammaltakin vaatetuspulmalta kesän aikana), neuloin hänen pojilleen villasukat syksyä varten. Muistaakseni he ovat suunnilleen omien lasteni ikäisiä, joten arvioin koot sen mukaan. Vihreät sukat ovat kokoa 26/27 ja siniset kokoa 30/31 (annan sukille kokotakuun - jos ovat pieniä, niin saa tuoda pidennettäviksi). Lankana molemmissa pareissa on Gjestalin Maija ja malli on ihan perussukan malli. Varsi 2o2n-joustetta, kantalapun reunoissa muutama silmukka ainaoikeaa (tämän tavan olen omaksunut Elizabeth Zimmermannin kirjasta "Knitting Without Tears"), kantakavennus ranskalaisittain, kiilakavennukset joka toisella kerroksella ja kärjessä nelitahokavennus. Ja, tavoistani poiketen, sukat valmistuivat jo eilen vaikka vasta huomenna aion ne antaa!

5 kommenttia:

Sahrami kirjoitti...

Ihanan nätit perussukat. Musta noi on jotenkin vaan niin kauniita.

(ja toi reunasilmukkajuttu on aika jännä - toisille se on ihan uusi juttu, ja mä taas olen "aina" tehnyt niin, kun mun mummotkin on noin "aina" tehnyt. Eikös olekin helppopoimia silmukat tuosta reunasta!)

-maria- kirjoitti...

Sahrami, minä olen kanssa perussukkien suuri ystävä. Koristeellisemmatkin on ihan ok, mutta perussukassa on "sitä jotain".

Meillä mummi teki sukkaan aina 1 oikein kiertäen, 1 nurin-varren, kantapään vahvistettua neuletta, hollantilaisen kantapään ja teräosassa jalkapöydän päällä jatkui sama jouste kuin varressa. Jonkun sortin nelitahokavennus hänelläkin oli käytössä, mutta muistaakseni hän kavensi puikon alussa. En muista yksiäkään hänen neulomiaan sukkia, jotka olisivat poikenneet tästä kaavasta. Minulla perussukkakin vaihtelee aina vähän fiiliksen mukaan.

Mutta tuo reunasilmukkajuttu on kyllä tosi hyvä! Paitsi, että siitä on helppo poimia silmukat, niin kerrosmäärän laskeminen se vasta helppoa onkin! Tykkään tuosta tavasta kovasti, ja tosiaan törmäsin siihen ensimmäistä kertaa vasta EZ:n tuotannossa. Niin sitä joskus pitää mennä merta edemmäs kalaan ;-)

Tanja kirjoitti...

Perussukat ovat minustakin kauniita ja niiden neulominen on niin mukavaa!

Äitiysvaatetarjonta kaupoissa on kyllä ihan surkeata ja tosi paljon sesongista kiinni mitä sattuu olemaan valikoimissa.

Marianne kirjoitti...

Sukkia täytyisi todellakin ruveta tekemään talveksi muutamat...Nuo sinun neulomasi ovat todella kauniita perussukkia.
Kovasti ihanalta näyttää myöskin tuo valmistuva peittosi tuossa alempana:o)

-maria- kirjoitti...

Tanja: meitä perussukkien ystäviä näköjään löytyy enemmänkin :) Perusäitiysvaatteita saisi tosiaan olla enemmän tarjolla, pintamuoti on niissä vähän hankalaa kun niin lyhyitä aikoja kerrallaan niitä käytetään. Minulla tämä raskaus todennäköisesti jää viimeiseksi (kolmatta odotan), joten muutaman kuukauden takia ei viitsisi kauheita summia käyttää. Onneksi on ompelukone!

Iinu: Hyvä, että muistutit, minunkin pitäisi vielä omille lapsillekin muutamat sukat tehdä! Kiitos myös peittokommentista, tuohon yritän upottaa jämälangan jos toisenkin :)