20.8.2008

Sukat vaan

Neonvaansukat_1
Ne on vaan sukat (Ulla-neule, suunnittelija Taina Anttila)
Lanka: Zitron Trekking Pro Natura (75 % villaa, 25 % bambua), n. 70 g
Puikot: 2,25 mm

Kesälomareissussa toista kuukautta sitten aloitetut sukat valmistuivat! Vaikka ne ovatkin vain sukat, niin ne ovat kivat sukat :) Malli on kuvauksensakin perusteella ylistys yksinkertaisuudelle, ja useinhan yksinkertaiset ratkaisut ovat niitä parhaita.

Neonvaansukat_2

Tein sukkiin ohjeen mukaisesti vahvistettua neuletta olevan kantalapun, ja se sopi malliin ja lankaan hyvin (joskushan kirjavien lankojen värit sekoittuvat ikävästi vahvistetussa neuleessa). Neuloin kantalapusta kuitenkin muutaman kerroksen ohjetta korkeamman. Toisen pienen ohjepoikkeaman tein kärjessä, jonka päättelin kolmen puikon päättelyllä. Pidän yhteen silmukoidusta kärjestä, mutta jotenkin se neulaan tarttuminen osaa olla niin vastenmielistä, että usein korvaan silmukoinnin tuolla kolmen puikon päättelyllä...

Neonvaansukat_3

Zitronin Trekking Pro Natura-langasta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta ainakin sitä oli mukava neuloa ja pidän tuosta maltillisesta värien vaihtumisesta. Langan tuntuma oli hivenen kovempi kuin perinteisissä villa-polyamidi-sekoitteissa. Puikkokoko taisi osua aika nappiin tälle langalle, sillä sukista tuli napakasti jalkaan istuvat - juuri sopivat suoraan paljaaseen jalkaan puettaviksi. Aika sitten näyttää, kuinka lanka kestää kulutusta ja pesua.

Kyllä nyt kelpaa tepastella uusissa sukissa!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikeassa olet - yksinkertainen on kaunista! Omat Trekking Pro Naturani saivat uuden kantapään kahden kuukauden ahkeran käytön jälkeen...eli ei niin kestävää kuin muovilla vahvistettu sukkalanka mutta ihanan tuntuinen tassuissa!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat ja mukava värivaihtelu. Minäkin koetan vältellä tuota silmukointia. Se vain on niin hitaan tuntuista hommaa. Kolmen puikon päättelyllä tulee jotenkin siistimpää ja homma hoituu käden käänteessä.

kio kirjoitti...

kauniit sukat! kiitos mosaic knitting vinkistä!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat ja mukavan väriset :) . Tuo malli on minunkin to do-listallani.

-maria- kirjoitti...

Susu: Hyvä tietää! Ehkä en kaikkeen kovimpaan ulkokäyttöön näitä sitten otakaan.

Annika: Minä ainakin mielelläni neulon käsin ja ompelen koneella, ja silmukointi ei Singerillä onnistu :) Siispä mieluummin kolmen puikon päättely...

Kio: Kiitos ja eipä kestä!

Heidi: Kiitos! Väristä pidän minäkin kovasti, tulee ihan rantakalliot mieleen.